Urakka on ohi. Kiitos ja näkemiin.

Melko tarkkaan viikko ja tunti sitten tulin maaliin yhdeksänkymmenen kilometrin ja kymmenen tunnin ja neljänkymmenenseitsemän minuutin hiihtämisen jälkeen. Statsit siis 90km ja 10h 47min. Sijoituksena siis noin 10 000, mutta jätin siis kolmasosan taakseni! Reipas viikko sitten apina tippui harteilta ja tämä välillä aika raskaalta tuntunut urakka ja taakka päättyi.

Ennen kuin käydään kuvien ja kuvatekstien kanssa vähän tuota kisaviikonloppua läpi, otetaan tähän alkuun suuret kiitokset kaikille projektista kiinnostuneille, sitä tukeneille ja siitä vähät välittäneille. Suurimmat kiitokset menee tietenkin kotiin (niin alkukotiin kuin omalle rakkaalle) sekä sparrauskumppaneille joiden vinkkien ja tuen avulla tuo maali saavutettiin. Eli iso kiitos.

Mutta sitten lyhyt ja ytimekäs kuvaus kisaviikonlopusta. Kuten täälläkin jo päivittelin, ennen kuin la-aamuna hypättiin ruottin koneeseen, oli alla aika intensiivinen viikko ja varsinkin torstai ja perjantai kun siirsimme kamat uuteen asuntoon ja meistä tuli espoolaisia. To ja pe meni aika aamusta iltaan kämppää laittaessa, mutta kyllä mä syödä yritin ja vähän katella että jos nyt tammisenkin kantas joku muu, mutta pikkusen tuntu jalat tönköiltä la-aamuna mutta ei mitään suurempaa. Eli täynnä intoa kohti Moraa. Pitkin viikkoa tuli tankattua jonkun verran ja alla tietenkin kuva ruotsalaisesta pasta-ateriasta joka nautittiin jossain Gävlen tietämille paikallisessa linnatuulessa.

Yövyimme la-su yön (sen mitä siinä nyt nukuttiin) pikkusen Moran ulkopuolella Orsa-nimisessä metropolissa. Meidän hostelli oli itseasiassa aika kokemus sinäänsä ku sinne oli majoittunut myös iso itävaltainen seurue jolla oli voitelukontit ja kaikki ja hommaa tehtiin ihan tosissan. Toi meidän hostelli oli muutenkin just oikea paikka tälläselle reissulle, siellä oli hyvät tankkausruoat la-illalle ja aamiainen tarjoiltiin tietenkin klo 03.00 yöllä kun kisa-sakki heräs koitokseen. Luistot suksiin oli tullu luistopalvelu-Niemeltä jo ennen lähtöä mutta noita pitoja värkkäsimme la-iltana Tommin kanssa pykälään. Onneks neuvoja ja ohjeistusta saatiin mm. itseltänsä Martin Tauberilta koska muuten meidän liisterit ois voinu olla tahmasen puoleiset... Pohjassa oli siis ammattikielellä universaalia ja violettiä töhnää jota sitten vielä hinkattiin jollain korkkijutulla illan päälle pihalla. Eli noilla luulis lähtevän.

La-su yönä oli herätys tosiaan klo 03.00 ja neljän pintaan oli vuokra-toijota jo parkkeerattu Moran keskustaan ja olimme muutaman tuhannen muun kanssa bussissa kohti Säleniä. Bussimatka kesti reipas pari tuntia ja ruuhkaa oli jonku verran Sälenin päässä, bussissa tuli jonku verran nukuttua mutta vähän alko jännittää tossa vaiheessa jo päivän koitokset. Alla kuva Sälenin messualueelta ennen lähtöä, pimeetä oli vielä tohon aikaan.

Kisakuva peltosista lähdössä. Noita virallisia Vasaloppet-tarroja mä en ota suksista koskaan pois vaan tulen keulimaan noilla Paloheinässä. Tuleekohan muuten joskus uudet tarrat ;) Kuten kaikessa tässä projektissa, myös sää oli vähän oikukas pitkin viikonloppua, melko nollissa oli koko ajan ja hiihto-olosuhteet oli melko haastavat mutta liikkeelle lähdettiin kuitenkin ihan ok säässä (joskin lopussa tuli lunta aika paljonkin).

Lähtöpaikkanahan tällasilla ammattihiihtäjillä oli tietenkin viimeinen karsina joskin saimme sääntöjen sallimien puitteiden mukaan kuitattua ennen lähtöä paikkaa jo vähän eteenpäin. Eli enää ei ollut kuin 14 000 ihmistä edessä... Lähtö ja ensimmäiset kymmenet kilsat ja ensimmäiset tunnit oli kokemus sinäänsä. Hommahan alkaa monen kilsan nousulle jota sitten suksi&sauvaviidakossa kavuttiin pari tuntia jonka jälkeen ensimmäinen kymppi oli taivallettu ja 80km to go.

Mitenhän mä nyt lyhyesti kuvaisin, että miten hiihto eteni ja mitkä oli fiilikset. Varmaan jotenkin näin:

• Ensimmäinen 30km meni aika hyvin ja jopa paikoittain kevyesti. Eniten yllätti ja vitutti se, että latua ei ollut nimeksikään joten esim. pertsan hiihtäminen tai vuoropotku ei oikein onnistunut joten aivan tasatyönnöksi toi suuremmalti meni. Ja sitähän mä en hirveesti osaa.
• Vaikein paikka oli vähän ennen puoltaväliä siinä 40 kilsan jälkeen ku alko jo väsyttää ja puoliväli oli vasta tulossa, mutta siinä oli muutamia kivoja kyliä ja stoppeja jotka autto.
• Joskus 60km kohdilla alko jo todella väsyttään ja veikkaan, että tekniikka oli jo aivan paskaa ku ei vaan jaksanut välittää. Mutta sitten alko helpottaan pääkopassa ku jäljellä oleva matka alko kakkosella ja sitten ykkösellä. 
• Olis voinu luulla, että ku matkaa on 20km, 10km ja sitten 1km että ois superhyväfiilis ja kyllä sitä vielä jaksaa innolla painaa, mutta ei. Kyllä toi loppu oli todella raskas ja viimenen vitonen suoraan sanottuna yhtä helevettiä.
• Viimenen kilsa oli tietenkin aivan huikea. Siitä ku tullaan Moran keskustaan ja näät sen kirkontornin, kuulet selostukset, näet maaliscreenin ja sitten loppusuora alkaa nii filis oli kyllä katossa, HUHHUH! Tota varten tätä hommaa tehdään! 

Eli siinä todella yhyesti kisan kulku, kyllähän tuolta vois haekella aika paljon kaikenmaailman fiiliksiä, mutta tuossa pääpointit mitä muistaa. Suurimmat haasteet mulla oli ladun puute, pidon puute, huono tekniikka (varsinkin tasatyönnössä) mutta nämäkin haasteet korvasin päätöksellä, että maaliin päästään makso mitä makso.

Energiakulutus oli tietenkin aika kohtuullista hiihdon aikana (semmonen vajaa 10 000 kilokaloria meni...), vetelin taskuissa olleita geelipurkkeja (á 500 kaloria) noin 9 kappaletta sekä tietenkin 10 kilsan välein niitä kuuluisia pullia ja mustikkakeittoja ja mitä niitä nyt oli. Tarpeeseen ne tuli. Lisäksi kaikenmaailman seuraa ja muuta virkkausporukkaa oli reitin varrella tosi paljon, joten pikkusuolukkaa oli kyllä tarjolla.

En tietenkäään hirveesti kuvannut matkan aikana ku piti hiihtää eikä kuvata, mutta tossa nyt yks todiste että paikassa nimeltä Mångsbodarna on ainakin käyty, tuosta tais olla matkaa vielä aika paljon.

Hiihdon jälkeen ja seuraavina päivinä ongelmia ja kipeyttä oli eniten selkeästi yläselässä (johtuen aivan varmaan aivan päin mäntyä tuupatusta tasatyönnöstä) sekä polvissa ja kyynärpäissä jotka oli itseasiassa aika todella kivuliaat jo hiihdon aikana. Mutta jotenkin niittekin kanssa selvittiin. Nyt viikon jälkeen tunne on, että ruoka on maistunut ja ainoastaan toi vasen polvi on kyllä jäykkä edelleen - no, se tulee oleen sellanen loppuelämän.

Jälkeenpäin fiilikset on tietenkin aivan mahtavat. Mulla tietenkin pelko siitä, että en tuu saavuttamaan maalia tai homma tulee feilaamaan on nyt selätetty ja nyt voi vähän rennommin suhtautua hiihtoon ja treenaamiseen yleensä. Mutta todellakin hieno kokemus - niin valmistautuminen kuin itse hiihtokin - suosittelen kokeilemaan ja haastamaan itsensä.

Tämä oli tässä - mitäs sitten?

Viimeinen pulloposti ennen koitosta.

Tasan viikon päästä tästä hetkestä ollaan jo toivottavasti todella lähellä maalia. Eli ensi su 2.3.2014 klo 8.00 CET polkaistaan siis koko tämän projektin päätavoite käyntiin ja lähdetään hiihtämään perinteistä tyyliä 90 kilometriä Sälenistä Moraan.

Vähän voisi lyhyesti reflektoida vuoden ajalta fiiliksiä, eli mitä tuli tehtyä ja mitä ei. Musta tuntuu, että mitenkään supervalmis tuohon hiihtoon en ole, toisaalta vuoden ajan on rakennettu ihan semiaktiivisesti peruskuntoa joten huonompikin lähtökohta voisi varmasti olla. Eniten mietityttää tietenkin hiihdettyjen kilometrien vähyys (nyt alla semmonen reipas 500km yhteensä) ja pitkien lenkkien täysi puute. Tässä kohtaa voi tietenkin syyttää vaikka mitä (lumenpuutteesta lähtien), mutta varmaan vielä kovemmallakin innolla ois voinut treenata. Ehkä jos haluais rakentaa jonkun sortin vertauskuvan tähän, niin juoksukisoissa tekniikan osalta en varmasti voittas 100 metrin juoksua, olisin peräpäässä 800 metrin juoksussa, 5000 metrin juoksu olisi varmasti kunnolla ja totutulle rytmille hyvä, mutta maraton-matkaa en ole koskan kokeillutkaan. Ja just tuo maraton (ja pikkusen päälle) nyt pitää juosta (tai no, hiihtää). Vähän ontuu mutta olkoon.

Eli aika paljon tässä on vuoden aikana tapahtunut, niin hiihto- kuin muillakin elämänsaroilla, eikai se nyt auta muu kuin lähteä katsomaan että mihin tää riittää. Mä uskon vahvasti (pakkohan se on tässä vaiheessa ;) ), että pääkopasta tää homma lähtee joten sieltä sen maaliinpääsemisen halun on lähdettävä. Mitään strategiaa hiihdolle en ole vielä sen koommin luonut, ehkä lauantaina matkalla sparraaja-Tommin kanssa joku pitää kehitellä.

Paljon tekstiä, otetaan tähän väliin tärähtänyt kuva Madshuuusseista plus kahden asteen sohjossa.

Nyt edessä oleva viikko on täynnä actionia mutta tavoitteena on urheilun kannalta täysin lepoviikko. Tulevan viikon aikana pitää säätää töissä, pakkailla kämppää ja vielä muuttaa torstaina, mutta sitten la-aamuna lähteä kohtia Ruotsia ja Vasaloppet juhlatunnelmaa. Nii ja syödä pitäs paljon, sen luulis onnistuvan.

Ei ehkä hirveesti jännitä nyt, varmaan jännitys alkaa tiivistymään kun pääsee lähemmäks kisapaikkaa ja tajuaa, että nyt se, mitä varten on treenattu ja valmistauduttu on todella edessä. Pitäkää peukkuja ja palataan asiaan vielä viimeisen kerran koitoksen jälkeen.

Tossa vielä muutama kuva elävöittämään blogia. Pimeetä on Paloheinässä aika ajoin.

Alle kolme viikkoa starttiin...

Kolmen viikon päästä tämäkin homma on jo ohi. Tässä se nuoruus hujahtaa. Edellisen kirjoituksen fiilistelyn jälkeen on eletty kiireisiä ja vähän flunssaisia aikoja. Tammikuun loppu meni reissuissa ja Itäisestä Keski-Euroopasta saadun flunssan ja muuten vaan kiireiden kanssa, joten vähän heikkoja treeniaikoja välissä. Mutta nyt taas helmikuun alusta ihan ok pössis ollut. Edelleenkin vee ituttaa kyllä pk-seutua ja miksei koko Suomea vaivaava lumenpuute joka piti tulla just tälle vuodelle, mutta Paloheinän kolmen kilsan lenkki ja siinä olevat kaks supernousua ovat tulleet melko tutuiksi...

Alla tutuksi tullut otanta Endomondosta. Huomasin, että enpä oo käyny salilla kohta pariin kuukauteen, mutta huomaa tosin, että hiihto pitää aika hyvää huolta niin ylä kuin alakropastakin, joten ehkä järkevämpi laittaa nyt kaikki liikenevä aika ja paukut lumileikkeihin. Kuvan mukaan tammikuussa oli yks hyvä, kaks kohtalaista ja kaksi aivan paskaa viikkoa.

Oliko siitä muuttohommasta täällä jo puhetta..? No jos ei, niin tottahan tämän homman piti mennä niin, että jos mulla on käsillä kaks isoa, noin reippaan vuoden kestävää projektia (1. Uuden asunnon rakentuminen & 2. Vasaloppet hiihto), niin tottakai niiden pitää ajoittua kolmen päivän sisään. Miten muutenkaan? Eli homma homma menee niin, että muutamme uuteen, valmistuvaan asuntoon just pari päivää ennen kuin lähdemme reissuun sukset kainalossa. Eli pienen pieni hässäkkä ja stressi voi olla tossa viikolla päällä mutta sellasta se parhaimmillaan on.

Vois melkeen sanoa, että alkasko tuo jo kohta jännittään?

Hyvällä fiiliksellä hallista ulos hiihtämään!

Otetaanpa vähän ryhtiliikettä viimekertaisen marinan jälkeen. 

Nyt kun pakkaset ja lumi löysi tiensä viimein Pohjolaan, niin meitsimanne ponkas välittömästi ulos hiihtään. Olen nyt vajaan viikon sisään vetänyt neljä lenkkiä ulkomaisemissa - kolme Helsingin Paloheinässä ja yhden Espoossa Oittaalla. Voin kyllä sanoa, että ensimmäisen hiihtokerran fiilikset kun oikeesti ensimmäistä kertaa pääsi vetään ulos kunnon ladulle, ja sattu vielä aurinkokin paistaa, niin tunnelma oli kyllä korkealla! Äkkiä se siitä tosin ähinäksi muuttu, Paloheinässä oli lauantaina vain 1,8 km lenkki latua joten sitä sitten vedettiin 15 kertaa ympäri. Ja sama homma Oittaalla, sielläkin semmonen 14 kertaa samanpituista lenkkiä ympäri. Ja muut pari kertaa sitten vähän väsyneempänä huonolla syönnillä duunin jälkeen hiukan lyhyempinä setteinä. Näissä reissuissa matkat siis semmoset 27, 25, 18 ja 10 kilsaa. Ei muuten oo hyvännäkönen trendi, pitänee korjata ;)

Mutta kaikenkaikkiaan tunnelma hiihtoa kohtaan on noussut ja usko siihen, että en tule kuolemaan maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna 2014 Keski-Ruotsissa, on vahvistunut. Ei tässä vielä maalissa olla mutta kolmasosa kisamatkasta menee nyt jo jotenkuten hyvin. Nyt vaan samalla tatsilla eteenpäin ja jostain pitäs alkaa löytämään motivaatiota pitempiiin lenkkeihin. Kyllä mä oon huomannut, että mulla alkaa olemaan pällistä kiinni, että jaksaa noilla lyhyillä lenkeillä mennä 30 km ja sen yli pitusen lenkin, joten pitempää latureitistöä kiitos jotta päästää kunnolla kokeileen. Ja ehkä tuo tekniikkakin alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan, vaikka tasatyöntöä ja muita hiihdon saloja pitää vielä hinkata kovasti.

Kuten taisin mainitakin, tammikuu on ollut ja tulee olemaan todella kiireinen. Tähän kuuhun mahtuu yhdet polttarit, yhdet häät, yksi kotimaan työreissu, yksi pitempi ulkomaan työreissu sekä monta muuta muuten vaan poltettua iltaa ja päivää.

Sitten muutamia kuvia. Tossa kuva Paloheinän aloitusaukiolta oisko lauantai aamupäivältä. Kuva hämää, paikalla oli paljon enemmän porukkaa, mutta toisaalta kiva fiilis kun ei tarvi yksin olla.

Kuva Paloheinän toisesta noususta. Ei nuo nousut mitään, mutta ku vetää samaa nousua sen 15 kertaa, niin alkaa jossain vaiheessa vähän viduddaan, no treeniähän se on.

Ja tosta lähtee saman nousun lasku. Tota onkin mukava mennä alas, paitsi että jäätyy naama näillä pakkasilla.

Ja sitten tietenkin pakollinen gear-fiilistely. Hiihtohommat taittuu tästä lähtien Trimetexin erittäin tyylikkäissä ja toimivissa kamppeissa. Kiitokset vaan Pyrylle!

Valitusvirsi sun muuta

Saako vähän marista ja valittaa? Vaikkei saiskaan niin valitanpa silti. Blogin täyttäessä kohta vuoden ja tämän rupeaman lähestyessä loppusuoraa saanen sanoa, että jos joku ois mulle vuosi sitten sanonut, että suurimman osan tänä "talvena" tehtävistä hiihtotreeneistä tulen tekemään jossain hikisessä ja paskassa Vantaalaisessa teollisuushallissa ruohon suurinpiirtein vihertäessa ulkona, niin oisin voinut miettiä kahteen kertaan, että kannattaako just nyt, kun on leudoin talvi 30 vuoteen, aloittaa hiihtoharrastus, ja vielä tällaisen urakan kanssa. Ei ois välttämättä kannattanut, mutta onneksi aloitin joten se siitä, tämä saatu ulos systeemistä ja nyt loppuu marina. Piste.

Tammikuu on saanut ihan ok startin, putkeen on nyt menty neljä päivää harjoituksia (3 lenkkiä ja 1 hiihto). Kävin tuossa lauantaina hiihtämässä tähän asti kestollisesti pisimmän lenkin tuolla hiihtohallissa: yhteensä 2h 40min jonka aikana tultiin varmaan reipas 20km eteenpäin, mutta tuolla hallissa se on vähän eri juttu tuon matkan kanssa, siellä pitää keskittyä pääosin hiihtämään aikaa. Hallissa ei saa yhtään metriä ilmaiseksi, suksi ei luista eikä liiemmin pidä. Lisäksi lauantaina tuntui, että ois hiihtänyt Stockmannilla tammikuun alejen aikaan kun paikalla oli venäläisiä sun muita ruuhkaksi asti. Älkää siis käsittäkö väärin - on äärimmäisen hienoa, että venäläiset tuovat rupliaan kalastajakyläämme, mutta ei tarvitse tukkia mun latuja. Nii ja olihan halliin viritetty myös Winterwonderlandin kylkeen koiravaljakkoajeluja (jotka söi alakerrasta puolet ladusta), joten hieno urheilukokemus oli taattu. Tänään piti myös mennä tonne halliin mutta onneks tuli keksittyä muuta tekemistä niin ei kerennyt kuin aamulenkille. Tuo varmaan kuvastaa hyvin asennetta tuota hallia kohtaan, mutta pakko siellä on silti käydä.

Valmistelut nytkähti myös viime viikolla eteenpäin kun matkat sun muut saatiin varattua. Mun kaks työystävää lähtee myös mukaan ja heidän kanssaan starttaamme reissuun la-aamuna 1.3. lentäen ensin stokholmaan ja siitä sitten vuokrapassatilla kohti Moraa jossa mitä luultavimmin minä yövyn ystäväni Pyryn tädin luona ja nämä kaks kaverusta jossain muualla. Paluulento lähtee sitten ma 3.1. joten ma-illaksi kotiin. Toivottavasti hyvin mielin ja yhtenä palasena.

Superkiireinen tammikuu tulossa, palataan asiaan loppupuoliskolla. Väittivät keltaisessa lehdistössä myös, että etelään olis tulossa pakkasta ja lunta. Pysyn skeptisenä, kunnes ensimmäiset ulkokilsat kehä kolmosen sisäpuolelle on hiihdetty.

Vuoden 2013 viimeiset setit

Alla olevalla kuvalla on hyvä aloittaa vuoden viimeinen postaus - kaikki laadukkaan talvipäivän ainekset kasassa: lunta, peltoset alla, hiukan aurinkoa sekä ripaus maan kattavaa sähköjakeluverkostoa. Mutta ennen kuin lähdetään vaihtamaan juhlavuosi 2014 alle, otetaan vielä viimeiset fiilikset treenien maailmasta.

 

Vuoden 2013 melkein viimeiset päivät jouluntienoilla meni lomaillessa kotikaupungissa Oulussa eli Pohjolan Pariisissa. Ennakkoon asetin reissulle kovat odotukset, eli tarkoituksena oli vetää hyvät hiihtokilsat alle kun tuota lunta ei tänne etelään ole vielä siunaantunut. Johtoajatuksena oli myös välttää Oulun reissuilla yleensä esiintyvät sudenkuopat, eikä ajautua liiallisiin illanviettoihin, jotta aikaa ja kuntoa jäisi laadullisiin urheiluharjoitteisiin.

Oulussa oltiin reipas viikko ja sinäänsä aikaa ja hiihtokuntoa ois riittänyt, mutta kelit oli sielläkin kyllä aikasta hanurista. Lunta ja pakkasta Oulussa oli joulukuussa ollut, mutta meidän saapuessa paikalle satoi vettä ja asteet vaihteli viikon aikana about miinus kahdesta plus viiteen, pääosin oltiin nollan lämpimällä puolella. Että hiihdä siinä sitten. Luistelulatuja ne oli vanhoihin lapsuuden maisemiin (alla kuvia metsistä jossa pakolliset ala-asteen hiihtokisat on käyty vetämässä) saanut vedettyä, mutta pertsalatuja oli vaihtelevasti, aika paljon niitä sai itse raivata tai sitten vetää tasatyöntöä jossain ladunkaltaisessa jäätikössä.

Mutta niin, hiihtokilsoja siis kuitenkin sain ja yhteensä kolme lenkkiä tuli tehtyä. Enempäänkin ois loppuviikosta kerennyt mutta vesisade vesitti suunnitelmat. Lenkeistä yksi oli semmonen 9km aivan järjettömän paskassa säässä ja isossa vitutuksessa, kaks ihan kohtalaista about 18km lenkkiä ok olosuhteissa. Oli kyllä hienoa päästä hiihtämään ulos, on se fiilis vaan aivan eri kuin putkessa, harmi että sää ei sallinut enempää.

Kunnosta tässä vaiheessa sen verran, että ihan hyvä ja energinen olo oli noiden pisimpien lenkkien jälkeen, eli hyvin olisi voinut jatkaa ja nuo meni oikeestaan ilman taukoja. Eli paljon on tultu kunnossa ja tekniikassa eteenpäin viime keväästä, mutta selkeesti paljon vielä tehtävää! Nyt kun vaan sais plänit ja kelit kohdallaan, että miten hommaa sais vietyä tehokkaasti eteenpäin.  Two months to go.

Matkasuunitelma Keski-Ruotsiin on myös edistynyt hiukan, mutta siitä enemmän kun hommat tarkentuu. Nyt uudenvuoden juhlinnan viettoon, sukset jätän kotiin.

Lokamarras-treenit + muuta

Hyvää itsenäisyyspäivää. Muistan edellisiltä vuosilta kauniin itsenäisyyspäivän jossa tarvoimme jossain talvisessa miljöössä keskellä kinoksia hienossa pakkassäässä, mutta ei tänä vuonna, eipä tietenkään. Tätä mietiskelin tänään aamulla kun loskasateessa ajelin sysimustaa kehätietä pitkin jotta pääsisin sisälle hiihtämään. Mutta onneks on toi halli jotta saa edes vähän tuntumaa.

Ehkä muutama kommentti nyt fiiliksistä tuosta Kivikon hiihtohallista. Suoraan sanottuna välillä siellä on ollut kyllä aika hanurista hiihtää: rytmi rikkoontuu koko ajan (kääntelet ja vääntelet parinsadan metrin välein), latu on välillä ala-arvoinen, hyvästä luistosta ja pidosta on turha unelmoida. Olen hiihtänyt siellä semmosen kerran viikossa noin 1,5h ja mitään kovin pitkää matkaa tuossa ajassa ei pääse tuuppaamaan ja tuonkin vedon jälkeen on huomannut, että on toi hiihto kyllä raskasta hommaa ja vaatii aivan erityyppistä panostusta touhuun kun esim. juoksu. Kulutus ja lihasten rasitus aivan eri luokkaa, joten nyt on tärkeetä saada hiihtokilsoja alle jotta on edes jotain mahiksia selviytyä elossa tulevasta Ruattin reissusta parin kuukauden päästä.

Alla loka- ja marraskuun statsit treeneistä. Rikkonaista on kyllä tämä elämä taas ollut, aika terveenä oon pysynyt mutta duuni ja muut riennot vie aikaa ja intoa, joten aivan mitään huippu-urheilijan keskittynyttä elämää tässä ei pääse todellakaan viettämään. Eipä tossa mitään trendiä oikein ole, vihree on lenkit ja haaleen pinkki on punttitreenit ja harmaa joka iskee sisään marraskuun alusta on hiihto. Nyt lunta maahan, lenkit pois ja kaikki aika hiihtoon. That´s the plan, hallissa tai ulkona.

 
Alla vielä pakollinen fiiliskuva Kivikon hiihtohornankattilasta: