sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Urakka on ohi. Kiitos ja näkemiin.

Melko tarkkaan viikko ja tunti sitten tulin maaliin yhdeksänkymmenen kilometrin ja kymmenen tunnin ja neljänkymmenenseitsemän minuutin hiihtämisen jälkeen. Statsit siis 90km ja 10h 47min. Sijoituksena siis noin 10 000, mutta jätin siis kolmasosan taakseni! Reipas viikko sitten apina tippui harteilta ja tämä välillä aika raskaalta tuntunut urakka ja taakka päättyi.

Ennen kuin käydään kuvien ja kuvatekstien kanssa vähän tuota kisaviikonloppua läpi, otetaan tähän alkuun suuret kiitokset kaikille projektista kiinnostuneille, sitä tukeneille ja siitä vähät välittäneille. Suurimmat kiitokset menee tietenkin kotiin (niin alkukotiin kuin omalle rakkaalle) sekä sparrauskumppaneille joiden vinkkien ja tuen avulla tuo maali saavutettiin. Eli iso kiitos.

Mutta sitten lyhyt ja ytimekäs kuvaus kisaviikonlopusta. Kuten täälläkin jo päivittelin, ennen kuin la-aamuna hypättiin ruottin koneeseen, oli alla aika intensiivinen viikko ja varsinkin torstai ja perjantai kun siirsimme kamat uuteen asuntoon ja meistä tuli espoolaisia. To ja pe meni aika aamusta iltaan kämppää laittaessa, mutta kyllä mä syödä yritin ja vähän katella että jos nyt tammisenkin kantas joku muu, mutta pikkusen tuntu jalat tönköiltä la-aamuna mutta ei mitään suurempaa. Eli täynnä intoa kohti Moraa. Pitkin viikkoa tuli tankattua jonkun verran ja alla tietenkin kuva ruotsalaisesta pasta-ateriasta joka nautittiin jossain Gävlen tietämille paikallisessa linnatuulessa.


Yövyimme la-su yön (sen mitä siinä nyt nukuttiin) pikkusen Moran ulkopuolella Orsa-nimisessä metropolissa. Meidän hostelli oli itseasiassa aika kokemus sinäänsä ku sinne oli majoittunut myös iso itävaltainen seurue jolla oli voitelukontit ja kaikki ja hommaa tehtiin ihan tosissan. Toi meidän hostelli oli muutenkin just oikea paikka tälläselle reissulle, siellä oli hyvät tankkausruoat la-illalle ja aamiainen tarjoiltiin tietenkin klo 03.00 yöllä kun kisa-sakki heräs koitokseen. Luistot suksiin oli tullu luistopalvelu-Niemeltä jo ennen lähtöä mutta noita pitoja värkkäsimme la-iltana Tommin kanssa pykälään. Onneks neuvoja ja ohjeistusta saatiin mm. itseltänsä Martin Tauberilta koska muuten meidän liisterit ois voinu olla tahmasen puoleiset... Pohjassa oli siis ammattikielellä universaalia ja violettiä töhnää jota sitten vielä hinkattiin jollain korkkijutulla illan päälle pihalla. Eli noilla luulis lähtevän.


La-su yönä oli herätys tosiaan klo 03.00 ja neljän pintaan oli vuokra-toijota jo parkkeerattu Moran keskustaan ja olimme muutaman tuhannen muun kanssa bussissa kohti Säleniä. Bussimatka kesti reipas pari tuntia ja ruuhkaa oli jonku verran Sälenin päässä, bussissa tuli jonku verran nukuttua mutta vähän alko jännittää tossa vaiheessa jo päivän koitokset. Alla kuva Sälenin messualueelta ennen lähtöä, pimeetä oli vielä tohon aikaan.


Kisakuva peltosista lähdössä. Noita virallisia Vasaloppet-tarroja mä en ota suksista koskaan pois vaan tulen keulimaan noilla Paloheinässä. Tuleekohan muuten joskus uudet tarrat ;) Kuten kaikessa tässä projektissa, myös sää oli vähän oikukas pitkin viikonloppua, melko nollissa oli koko ajan ja hiihto-olosuhteet oli melko haastavat mutta liikkeelle lähdettiin kuitenkin ihan ok säässä (joskin lopussa tuli lunta aika paljonkin).


Lähtöpaikkanahan tällasilla ammattihiihtäjillä oli tietenkin viimeinen karsina joskin saimme sääntöjen sallimien puitteiden mukaan kuitattua ennen lähtöä paikkaa jo vähän eteenpäin. Eli enää ei ollut kuin 14 000 ihmistä edessä... Lähtö ja ensimmäiset kymmenet kilsat ja ensimmäiset tunnit oli kokemus sinäänsä. Hommahan alkaa monen kilsan nousulle jota sitten suksi&sauvaviidakossa kavuttiin pari tuntia jonka jälkeen ensimmäinen kymppi oli taivallettu ja 80km to go.


Mitenhän mä nyt lyhyesti kuvaisin, että miten hiihto eteni ja mitkä oli fiilikset. Varmaan jotenkin näin:

  • Ensimmäinen 30km meni aika hyvin ja jopa paikoittain kevyesti. Eniten yllätti ja vitutti se, että latua ei ollut nimeksikään joten esim. pertsan hiihtäminen tai vuoropotku ei oikein onnistunut joten aivan tasatyönnöksi toi suuremmalti meni. Ja sitähän mä en hirveesti osaa.
  • Vaikein paikka oli vähän ennen puoltaväliä siinä 40 kilsan jälkeen ku alko jo väsyttää ja puoliväli oli vasta tulossa, mutta siinä oli muutamia kivoja kyliä ja stoppeja jotka autto.
  • Joskus 60km kohdilla alko jo todella väsyttään ja veikkaan, että tekniikka oli jo aivan paskaa ku ei vaan jaksanut välittää. Mutta sitten alko helpottaan pääkopassa ku jäljellä oleva matka alko kakkosella ja sitten ykkösellä. 
  • Olis voinu luulla, että ku matkaa on 20km, 10km ja sitten 1km että ois superhyväfiilis ja kyllä sitä vielä jaksaa innolla painaa, mutta ei. Kyllä toi loppu oli todella raskas ja viimenen vitonen suoraan sanottuna yhtä helevettiä.
  • Viimenen kilsa oli tietenkin aivan huikea. Siitä ku tullaan Moran keskustaan ja näät sen kirkontornin, kuulet selostukset, näet maaliscreenin ja sitten loppusuora alkaa nii filis oli kyllä katossa, HUHHUH! Tota varten tätä hommaa tehdään! 

Eli siinä todella yhyesti kisan kulku, kyllähän tuolta vois haekella aika paljon kaikenmaailman fiiliksiä, mutta tuossa pääpointit mitä muistaa. Suurimmat haasteet mulla oli ladun puute, pidon puute, huono tekniikka (varsinkin tasatyönnössä) mutta nämäkin haasteet korvasin päätöksellä, että maaliin päästään makso mitä makso.

Energiakulutus oli tietenkin aika kohtuullista hiihdon aikana (semmonen vajaa 10 000 kilokaloria meni...), vetelin taskuissa olleita geelipurkkeja (á 500 kaloria) noin 9 kappaletta sekä tietenkin 10 kilsan välein niitä kuuluisia pullia ja mustikkakeittoja ja mitä niitä nyt oli. Tarpeeseen ne tuli. Lisäksi kaikenmaailman seuraa ja muuta virkkausporukkaa oli reitin varrella tosi paljon, joten pikkusuolukkaa oli kyllä tarjolla.

En tietenkäään hirveesti kuvannut matkan aikana ku piti hiihtää eikä kuvata, mutta tossa nyt yks todiste että paikassa nimeltä Mångsbodarna on ainakin käyty, tuosta tais olla matkaa vielä aika paljon.


Hiihdon jälkeen ja seuraavina päivinä ongelmia ja kipeyttä oli eniten selkeästi yläselässä (johtuen aivan varmaan aivan päin mäntyä tuupatusta tasatyönnöstä) sekä polvissa ja kyynärpäissä jotka oli itseasiassa aika todella kivuliaat jo hiihdon aikana. Mutta jotenkin niittekin kanssa selvittiin. Nyt viikon jälkeen tunne on, että ruoka on maistunut ja ainoastaan toi vasen polvi on kyllä jäykkä edelleen - no, se tulee oleen sellanen loppuelämän.

Jälkeenpäin fiilikset on tietenkin aivan mahtavat. Mulla tietenkin pelko siitä, että en tuu saavuttamaan maalia tai homma tulee feilaamaan on nyt selätetty ja nyt voi vähän rennommin suhtautua hiihtoon ja treenaamiseen yleensä. Mutta todellakin hieno kokemus - niin valmistautuminen kuin itse hiihtokin - suosittelen kokeilemaan ja haastamaan itsensä.

Tämä oli tässä - mitäs sitten?