tiistai 19. helmikuuta 2013

Hiihtokoulu ja fiilistelyä

Viime sunnuntai-illan ratoksi kehkeytyi mainitsemani hiihtokoulu kaverin opastuksella, eli vuorossa oli Hiihtokoulu Osa I. Hommassa lähdettiin liikkeelle ihan perusjutuista, eli sauvat sivuun ja potkutuntumaa ja tasapainoa hakemaan pelkillä suksilla. Siinä sitä sitten veivailtiin sadan metrin matkaa kymmenisen kertaa eessuntaas. Tämä harjoitus oli melkoinen eye-opener ja näytti mikä merkitys potkussa jalkojen ja kropan "vieteri-liikkeellä" on. Eli suksia ei vaan laahata pitkin latua, vaan teho ja vauhti tulee kun polvet ja muu kroppa tekee potkun. Lisäksi oikeaa tekniikkaa haettiin (olikohan se nyt...) intiaanihiihdosta eli jalat pumppas menemään, mutta työ tehtiin periaatteessa pelkillä sauvoilla, eli haettiin oikeaa sauvatekniikkaa. Loppuun käytiin sitten läpi tasatyönnön ja yksipotkuisen tasatyönnön saloja, nämähän ovat varsinkin Vasaloppettia varten erittäin tärkeitä tekniikoita.

Ekasta kerrasta jäi paljon takataskuun ja huomas kyllä että opittavaa on, mutta pääasia on että tietää mitä treenata. Joten suuri kiitos Larun naapurille Pyrylle! Hiihtokoulun Osa II sovittiin muutaman viikon päähän.

Ja sitten fiilistely-osuuteen. Alla muutama kuva tämän päivän hiihtolenkistä, ehdin just laskevan auringon alle ja pakkasta oli muutama aste, kelpas hiihtää. Vähän oli liikaa lunta tullut edellisenä yönä ja kaikkea ei ollut kissat saanut lanattua, joten pito hyvä mutta luisto ei välttämättä niinkään. Mutta tollasesta kelistä ei passaa valittaa.

Lisäksi lopussa kuva Peltosista in action.





perjantai 8. helmikuuta 2013

Tavoite 1: check

Kuten ensimmäisissä postauksissa todettiin, projektin tavoite nro 1 on hommata sukset. Ja tähän tavoitteeseen on nyt päästy - tavoite jopa vähän ylittyi koska auton perässä kulkee tällä hetkellä kahdet sukset. Mutta ennen kuin mennään fiiliksiin "ensilumilta", pakko jakaa vähän kokemuksia tuosta suksien ostosta.

Moni vinkkas, että ainut paikka mistä meet ostaan ne sukset on Kalle Sport Helsingin Etelä-Haagassa. Joten tähän, Suomen parhaaksi hiihtokaupaksikin tituuleerattun urheiluliikkeeseen, hiihto-uunon tie vei viime viikon torstaina. Tarkoituksena oli ottaa iisisti ja napata mukaan joku perusnäppärä ja helppohoitoinen Nanogrip-yleissuksi, mutta niin kuin yleensä, homma lähti laukalle. Ja syy siihen, että en lopulta ostanut mitään entry-level vehkeitä oli kyllä äärimmäisen asiantunteva, osallistuva ja luotettava myyjä-konsultti jonka kanssa loppujen lopuksi vietettiin liikkeessä 1,5 tuntia kokeillen ainakin kymmenet eri suksiparit ja ainakin viidettoista eri monot jotta juuri oikeat löytyi. Sauvojen kanssa päästiin onneks helpolla, myyjä totes että tän parin sä otat, muita me ei ees katsota.

Ja tästä stooristahan ois helppo sanoa, että hahahhaa menitpä urpo halpaan ja ostit aivan liikaa, mutta yksi myyjän voitto-argumenteista oli, että voin mä sulle noi nanot myydä mutta ens kaudella kun treenaat oikeesti siihen Vasaloppettiin niin tuut kuitenkin ostaan jotkut kunnon vehkeet, eli osta kerralla hyvät. Joten mitäpä tähän voi sanoa, kuulosti siltä että se oli nähnyt tämän stoorin jo aika monesti. Joten propsit Kalle Sportille ja liityn kyllä ehdottomasti suosittelijoiden sankkaan joukkoon.

Eli hiihto-gear koostuu nyt sitten Madshus Terrasonic nollakelin suksista (ei tarvitse voitelua), Peltosen Zenith Classic suksista joissa pakkaskelin teipit (pitää vähän tutkailla, että mennäänkö teipeillä vai jaksaako alkaa läträän kovien aineiden kanssa), Yokon 8100 sauvoista ja kirkkaanpunaisista (!) Alpinan monoista.

Nii ja oonhan mä käynyt myös ladulla! Sukset sain siis tän viikon tiistaina ja nyt on alla kolme about 10 km hiihtotreeniä, harjoitusmiljöönä on toiminut Espoon keskuspuiston ladut. Jos nyt ollaan suoraselkäisiä bloginkirjoittajia (niinkuin nyt ollaan), niin melkoisen raskaita nuo hiihdot ovat olleet (toki sääkinhän on ollut tooosi raskas ja muut hyvät tekosyyt jne jne) ja ekojen vetojen jälkeen jalat oli kyllä melko herkkänä seuraavana päivänä, jalkojen koukistajat oli suoraan sanottuna aivan s**tanan kipeät. Tiistain ensimmäiset metrit oli kyllä melko mielenkiintoisia ja tekniikassa on tosi paljon hakemista mutta onneks seuraavilla viikoilla saan luultavasti opastusta niiltä jotka tästä hommasta vähän tietääkin.

Alla todistekuvaa tältä päivältä, piti pysähtyä puhaltaan mäkinousun jälkeen...


perjantai 1. helmikuuta 2013

Ei-niin tipattoman tammikuun treenit

Koska tämä on kuitenkin treenipäiväkirja eikä mikään lenkkarinäyttely, niin puhutaanpa hetki treenauksesta ja nimenomaan tammikuun 2013 aikana tehdyistä treeneistä joten tässäpä statistiikkaa (nämä siis vedetty Endomondosta):

Yhteensä treenikertoja: 23 harjoitusta
Juoksu: 12 harjoitusta (juostu yhteensä 72 km)
Cyckling: 6 harjoitusta
Punttisali: 4 harjoitusta
Futsal: 1 matsi (matsitahti tiivistyy kohti kevättä)

Mutta nämä on numeroita ja paras edistymisen mittari on varmasti asteittain pikkuhiljaa kehittyvä kestävyys esim. juoksussa. Tästä paras kokemus ja mittari on tältä päivältä laskevan auringon alla merenrannassa vedetty about 10 kilsan lenkki (ei mukana yllä olevissa statistiikoissa koska ollaan jo helmikuussa) joka on pisimpiä lenkkejä tähän mennessä. Juoksu meni loppujen lopuksi aika kevyesti, tosin sykkeet ja temmon olen tarkoituksellisesti pyrkinyt pitämään kohtalaisen alhaalla. Joten kilsoja alle niin kyllä se tästä.

Ps. Kävin muuten tällä viikolla suksikaupoilla, mutta siitä enemmän ens viikolla kun ensimmäiset kilsat uusilla suksilla on alla. Eli ensi viikolla päästään viimein hiihtämisen ihmeelliseen maailmaan.