sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Urakka on ohi. Kiitos ja näkemiin.

Melko tarkkaan viikko ja tunti sitten tulin maaliin yhdeksänkymmenen kilometrin ja kymmenen tunnin ja neljänkymmenenseitsemän minuutin hiihtämisen jälkeen. Statsit siis 90km ja 10h 47min. Sijoituksena siis noin 10 000, mutta jätin siis kolmasosan taakseni! Reipas viikko sitten apina tippui harteilta ja tämä välillä aika raskaalta tuntunut urakka ja taakka päättyi.

Ennen kuin käydään kuvien ja kuvatekstien kanssa vähän tuota kisaviikonloppua läpi, otetaan tähän alkuun suuret kiitokset kaikille projektista kiinnostuneille, sitä tukeneille ja siitä vähät välittäneille. Suurimmat kiitokset menee tietenkin kotiin (niin alkukotiin kuin omalle rakkaalle) sekä sparrauskumppaneille joiden vinkkien ja tuen avulla tuo maali saavutettiin. Eli iso kiitos.

Mutta sitten lyhyt ja ytimekäs kuvaus kisaviikonlopusta. Kuten täälläkin jo päivittelin, ennen kuin la-aamuna hypättiin ruottin koneeseen, oli alla aika intensiivinen viikko ja varsinkin torstai ja perjantai kun siirsimme kamat uuteen asuntoon ja meistä tuli espoolaisia. To ja pe meni aika aamusta iltaan kämppää laittaessa, mutta kyllä mä syödä yritin ja vähän katella että jos nyt tammisenkin kantas joku muu, mutta pikkusen tuntu jalat tönköiltä la-aamuna mutta ei mitään suurempaa. Eli täynnä intoa kohti Moraa. Pitkin viikkoa tuli tankattua jonkun verran ja alla tietenkin kuva ruotsalaisesta pasta-ateriasta joka nautittiin jossain Gävlen tietämille paikallisessa linnatuulessa.


Yövyimme la-su yön (sen mitä siinä nyt nukuttiin) pikkusen Moran ulkopuolella Orsa-nimisessä metropolissa. Meidän hostelli oli itseasiassa aika kokemus sinäänsä ku sinne oli majoittunut myös iso itävaltainen seurue jolla oli voitelukontit ja kaikki ja hommaa tehtiin ihan tosissan. Toi meidän hostelli oli muutenkin just oikea paikka tälläselle reissulle, siellä oli hyvät tankkausruoat la-illalle ja aamiainen tarjoiltiin tietenkin klo 03.00 yöllä kun kisa-sakki heräs koitokseen. Luistot suksiin oli tullu luistopalvelu-Niemeltä jo ennen lähtöä mutta noita pitoja värkkäsimme la-iltana Tommin kanssa pykälään. Onneks neuvoja ja ohjeistusta saatiin mm. itseltänsä Martin Tauberilta koska muuten meidän liisterit ois voinu olla tahmasen puoleiset... Pohjassa oli siis ammattikielellä universaalia ja violettiä töhnää jota sitten vielä hinkattiin jollain korkkijutulla illan päälle pihalla. Eli noilla luulis lähtevän.


La-su yönä oli herätys tosiaan klo 03.00 ja neljän pintaan oli vuokra-toijota jo parkkeerattu Moran keskustaan ja olimme muutaman tuhannen muun kanssa bussissa kohti Säleniä. Bussimatka kesti reipas pari tuntia ja ruuhkaa oli jonku verran Sälenin päässä, bussissa tuli jonku verran nukuttua mutta vähän alko jännittää tossa vaiheessa jo päivän koitokset. Alla kuva Sälenin messualueelta ennen lähtöä, pimeetä oli vielä tohon aikaan.


Kisakuva peltosista lähdössä. Noita virallisia Vasaloppet-tarroja mä en ota suksista koskaan pois vaan tulen keulimaan noilla Paloheinässä. Tuleekohan muuten joskus uudet tarrat ;) Kuten kaikessa tässä projektissa, myös sää oli vähän oikukas pitkin viikonloppua, melko nollissa oli koko ajan ja hiihto-olosuhteet oli melko haastavat mutta liikkeelle lähdettiin kuitenkin ihan ok säässä (joskin lopussa tuli lunta aika paljonkin).


Lähtöpaikkanahan tällasilla ammattihiihtäjillä oli tietenkin viimeinen karsina joskin saimme sääntöjen sallimien puitteiden mukaan kuitattua ennen lähtöä paikkaa jo vähän eteenpäin. Eli enää ei ollut kuin 14 000 ihmistä edessä... Lähtö ja ensimmäiset kymmenet kilsat ja ensimmäiset tunnit oli kokemus sinäänsä. Hommahan alkaa monen kilsan nousulle jota sitten suksi&sauvaviidakossa kavuttiin pari tuntia jonka jälkeen ensimmäinen kymppi oli taivallettu ja 80km to go.


Mitenhän mä nyt lyhyesti kuvaisin, että miten hiihto eteni ja mitkä oli fiilikset. Varmaan jotenkin näin:

  • Ensimmäinen 30km meni aika hyvin ja jopa paikoittain kevyesti. Eniten yllätti ja vitutti se, että latua ei ollut nimeksikään joten esim. pertsan hiihtäminen tai vuoropotku ei oikein onnistunut joten aivan tasatyönnöksi toi suuremmalti meni. Ja sitähän mä en hirveesti osaa.
  • Vaikein paikka oli vähän ennen puoltaväliä siinä 40 kilsan jälkeen ku alko jo väsyttää ja puoliväli oli vasta tulossa, mutta siinä oli muutamia kivoja kyliä ja stoppeja jotka autto.
  • Joskus 60km kohdilla alko jo todella väsyttään ja veikkaan, että tekniikka oli jo aivan paskaa ku ei vaan jaksanut välittää. Mutta sitten alko helpottaan pääkopassa ku jäljellä oleva matka alko kakkosella ja sitten ykkösellä. 
  • Olis voinu luulla, että ku matkaa on 20km, 10km ja sitten 1km että ois superhyväfiilis ja kyllä sitä vielä jaksaa innolla painaa, mutta ei. Kyllä toi loppu oli todella raskas ja viimenen vitonen suoraan sanottuna yhtä helevettiä.
  • Viimenen kilsa oli tietenkin aivan huikea. Siitä ku tullaan Moran keskustaan ja näät sen kirkontornin, kuulet selostukset, näet maaliscreenin ja sitten loppusuora alkaa nii filis oli kyllä katossa, HUHHUH! Tota varten tätä hommaa tehdään! 

Eli siinä todella yhyesti kisan kulku, kyllähän tuolta vois haekella aika paljon kaikenmaailman fiiliksiä, mutta tuossa pääpointit mitä muistaa. Suurimmat haasteet mulla oli ladun puute, pidon puute, huono tekniikka (varsinkin tasatyönnössä) mutta nämäkin haasteet korvasin päätöksellä, että maaliin päästään makso mitä makso.

Energiakulutus oli tietenkin aika kohtuullista hiihdon aikana (semmonen vajaa 10 000 kilokaloria meni...), vetelin taskuissa olleita geelipurkkeja (á 500 kaloria) noin 9 kappaletta sekä tietenkin 10 kilsan välein niitä kuuluisia pullia ja mustikkakeittoja ja mitä niitä nyt oli. Tarpeeseen ne tuli. Lisäksi kaikenmaailman seuraa ja muuta virkkausporukkaa oli reitin varrella tosi paljon, joten pikkusuolukkaa oli kyllä tarjolla.

En tietenkäään hirveesti kuvannut matkan aikana ku piti hiihtää eikä kuvata, mutta tossa nyt yks todiste että paikassa nimeltä Mångsbodarna on ainakin käyty, tuosta tais olla matkaa vielä aika paljon.


Hiihdon jälkeen ja seuraavina päivinä ongelmia ja kipeyttä oli eniten selkeästi yläselässä (johtuen aivan varmaan aivan päin mäntyä tuupatusta tasatyönnöstä) sekä polvissa ja kyynärpäissä jotka oli itseasiassa aika todella kivuliaat jo hiihdon aikana. Mutta jotenkin niittekin kanssa selvittiin. Nyt viikon jälkeen tunne on, että ruoka on maistunut ja ainoastaan toi vasen polvi on kyllä jäykkä edelleen - no, se tulee oleen sellanen loppuelämän.

Jälkeenpäin fiilikset on tietenkin aivan mahtavat. Mulla tietenkin pelko siitä, että en tuu saavuttamaan maalia tai homma tulee feilaamaan on nyt selätetty ja nyt voi vähän rennommin suhtautua hiihtoon ja treenaamiseen yleensä. Mutta todellakin hieno kokemus - niin valmistautuminen kuin itse hiihtokin - suosittelen kokeilemaan ja haastamaan itsensä.

Tämä oli tässä - mitäs sitten?

8 kommenttia:

  1. Hyvä Vesukka. Sun esimerkistä innostuneena meitä on jo nyt yhdeksän tyyppiä ilmottautunut Vasaloppet 2015 projektiin

    VastaaPoista
  2. Onnittelut vielä suorituksesta. Siitä se lähtee ja ei muuta kuin kohti uusia haasteita!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. On ollut mielenkiintoista seurata projektiasi itsekin valmistautuessa ja hiihtäessä Vasaloppetin tänä vuonna - hieno tulos ja onnittelut! Itseäkin lisätarrat houkuttaisi mutta ei ehkä vielä ensi vuonna :-)

    VastaaPoista
  5. Joo lisätarroja pitää todellakin miettiä :) Minäkin olen muuten seurannut sun blogia, onnittelut maaliintulosta myös sinne!

    VastaaPoista
  6. Joo tätä blogia tuli luettua sen alusta asti, koska vuosi sitten itsekin ko. hiihtoon ilmoittauduin. Alkuun homma "pelotti", mutta kai siihen sitten turtui ja ei pahemmin reissuun lähtö jännittänyt. Harjoituskilometreillä 460 seuraavaa: Viimeisestä karsinasta liikkeelle, n. 200 oli enää selän takana (otin filmille) ensimmäisessä "tulpassa". -ekaan 2km käytin 53min! ...sellainen 1,15h että pääsi hiihtämään oikeasti. 10km kohdalla meinasin heittää pyyhkeen kehään koska latuja ei ollut ollenkaan, sukset jäätyi ja yli 80km jäljellä! -ajattelin hiihtää aseman kerrallaan ja katsoa mihin jaksaa?
    Baana oli täynnä tavaraa; kymmeniä juomapulloja, satoja katkenneita sauvoja, pipoja, suksen pidikkeitä ja varmasti yli 1000 muovikorkillista geelipussia jotka piti ottaa huomioon latu-urassa.
    Meni 20km, meni 30km ja hei siellä oli jo 300m latua! Meni 40 ja väsytti lisää + jäätyneet sukset alkoi lipsua nousuissa. Uusi voitelu Evetsbergissä 47km kohdalla (tv-kopilla kesti 25min) ja OHO, nyt suksi toimii ja mieliala nousi. Meni 60km, meni 70km (jonka jälkeen muuten olin suunnitellut vauhdin nostoa jo kotona) lisäsin vauhtia ja porukka alkoi tulla selkä edellä vastaan. HIP HURAA! -70km jälkeen alkoi latu!! (yli 70km ilman latua, sen on harva hiihtänyt, mutta loppupää hiihti!) Juoksin kaikki mäet ylös mitä eteen tuli, ja saavutinkin nopeimmat kilometriajat. Väli 70-80 oli II-nopein ja viimeinen kymppi nopein.
    Kyllähän se hienolle tuntui kun kuulutukset, n.3-4km ennen maalia, alkoi kuulua ja tiesi että tää homma on pulkassa. Tosiaan upeaa oli kääntää sukset kirkon kulmalla maalisuoralle ja pumpata maaliin, ihan kun ei sitä liikettä olis tullu jo 10h aikana tehtyä ihan tarpeeksi! Voittajan fiilis kyllä tuli maaliviivan jälkeen, ei voi kieltää että ei tuntuisi missään, mutta olisin voinut 20km vielä hiihtää samaan putkeen. Vauhdinjako onnistui kiitettävästi, peesasin "heikompia", en hullutellut ylämäissä, käytin laskut 100% ja päätin nauttia matkasta. Sitä vähän ihmettelin että jalat toimi koko matkan ja ILMAN VÄSYMYSTÄ jaksoin juosta kaikki viimeiset 20km matkalla olevat mäet. Majoituspaikassa loikkasin raput monta kertaa kolmanteen kerroksen ja aamullakaan ei ollut mitään kipuja, ehkä 10h keskisykkeellä 139 oli se syy?
    Hyvä reissu ja suosittelen kaikille jotka uskaltaa laittaa itsensä peliin. Tää oli minun ensimmäinen yli 50km hiihto, mutta ei varmasti viimeinen, Vasaloppet 2015 saa mun puolesta tulla. ...Tartumaraton myös, mutta sitä ennen Marciolonga ja Dolomitenlauf olis tarjolla....

    Kiitokset blogin pitäjälle, oli kiva seurata (samaistua) ja tehdä omaa valmistautumista omine ongelmineen. KIITOS

    VastaaPoista
  7. ps. uusille hiihtäjille: KÄY HIIHTÄMÄSSÄ joku muu kisa jotta saat paremman lähtökarsinan, tuolla siitä ON hyötyä. Ulkoile reilusti ja pitkän, se on kun panis rahaa pankkiin. Älä yritä olla nopein, hiihdä omalla tasolla sillä tuolla on aina sinua nopeampia ja nekin usein vielä zippaa ennen maalia. ....mikäs sen mukavampaa kun ohittaa "tuttu kaveri" 70km kohdalla. -siitä saa sitä jaksaa!

    VastaaPoista
  8. Mahtava kirjoitus Pekkis ja onnittelut maaliin pääsystä! :) Ja hieno ja osuva kuvaus sulla tuosta hiihdosta ja tuo latujen puute oli kyllä iso ongelma (tai siis haaste!). Mutta hyvä, että sulla riitti vielä voimia viimeisellä 20km kun ladut sitten ilmestyi ja jaksoit puskea tuolla fiiliksellä maaliin. Uusia haasteita kohti!

    VastaaPoista