Valitusvirsi sun muuta

Saako vähän marista ja valittaa? Vaikkei saiskaan niin valitanpa silti. Blogin täyttäessä kohta vuoden ja tämän rupeaman lähestyessä loppusuoraa saanen sanoa, että jos joku ois mulle vuosi sitten sanonut, että suurimman osan tänä "talvena" tehtävistä hiihtotreeneistä tulen tekemään jossain hikisessä ja paskassa Vantaalaisessa teollisuushallissa ruohon suurinpiirtein vihertäessa ulkona, niin oisin voinut miettiä kahteen kertaan, että kannattaako just nyt, kun on leudoin talvi 30 vuoteen, aloittaa hiihtoharrastus, ja vielä tällaisen urakan kanssa. Ei ois välttämättä kannattanut, mutta onneksi aloitin joten se siitä, tämä saatu ulos systeemistä ja nyt loppuu marina. Piste.

Tammikuu on saanut ihan ok startin, putkeen on nyt menty neljä päivää harjoituksia (3 lenkkiä ja 1 hiihto). Kävin tuossa lauantaina hiihtämässä tähän asti kestollisesti pisimmän lenkin tuolla hiihtohallissa: yhteensä 2h 40min jonka aikana tultiin varmaan reipas 20km eteenpäin, mutta tuolla hallissa se on vähän eri juttu tuon matkan kanssa, siellä pitää keskittyä pääosin hiihtämään aikaa. Hallissa ei saa yhtään metriä ilmaiseksi, suksi ei luista eikä liiemmin pidä. Lisäksi lauantaina tuntui, että ois hiihtänyt Stockmannilla tammikuun alejen aikaan kun paikalla oli venäläisiä sun muita ruuhkaksi asti. Älkää siis käsittäkö väärin - on äärimmäisen hienoa, että venäläiset tuovat rupliaan kalastajakyläämme, mutta ei tarvitse tukkia mun latuja. Nii ja olihan halliin viritetty myös Winterwonderlandin kylkeen koiravaljakkoajeluja (jotka söi alakerrasta puolet ladusta), joten hieno urheilukokemus oli taattu. Tänään piti myös mennä tonne halliin mutta onneks tuli keksittyä muuta tekemistä niin ei kerennyt kuin aamulenkille. Tuo varmaan kuvastaa hyvin asennetta tuota hallia kohtaan, mutta pakko siellä on silti käydä.

Valmistelut nytkähti myös viime viikolla eteenpäin kun matkat sun muut saatiin varattua. Mun kaks työystävää lähtee myös mukaan ja heidän kanssaan starttaamme reissuun la-aamuna 1.3. lentäen ensin stokholmaan ja siitä sitten vuokrapassatilla kohti Moraa jossa mitä luultavimmin minä yövyn ystäväni Pyryn tädin luona ja nämä kaks kaverusta jossain muualla. Paluulento lähtee sitten ma 3.1. joten ma-illaksi kotiin. Toivottavasti hyvin mielin ja yhtenä palasena.

Superkiireinen tammikuu tulossa, palataan asiaan loppupuoliskolla. Väittivät keltaisessa lehdistössä myös, että etelään olis tulossa pakkasta ja lunta. Pysyn skeptisenä, kunnes ensimmäiset ulkokilsat kehä kolmosen sisäpuolelle on hiihdetty.

Vuoden 2013 viimeiset setit

Alla olevalla kuvalla on hyvä aloittaa vuoden viimeinen postaus - kaikki laadukkaan talvipäivän ainekset kasassa: lunta, peltoset alla, hiukan aurinkoa sekä ripaus maan kattavaa sähköjakeluverkostoa. Mutta ennen kuin lähdetään vaihtamaan juhlavuosi 2014 alle, otetaan vielä viimeiset fiilikset treenien maailmasta.

 

Vuoden 2013 melkein viimeiset päivät jouluntienoilla meni lomaillessa kotikaupungissa Oulussa eli Pohjolan Pariisissa. Ennakkoon asetin reissulle kovat odotukset, eli tarkoituksena oli vetää hyvät hiihtokilsat alle kun tuota lunta ei tänne etelään ole vielä siunaantunut. Johtoajatuksena oli myös välttää Oulun reissuilla yleensä esiintyvät sudenkuopat, eikä ajautua liiallisiin illanviettoihin, jotta aikaa ja kuntoa jäisi laadullisiin urheiluharjoitteisiin.

Oulussa oltiin reipas viikko ja sinäänsä aikaa ja hiihtokuntoa ois riittänyt, mutta kelit oli sielläkin kyllä aikasta hanurista. Lunta ja pakkasta Oulussa oli joulukuussa ollut, mutta meidän saapuessa paikalle satoi vettä ja asteet vaihteli viikon aikana about miinus kahdesta plus viiteen, pääosin oltiin nollan lämpimällä puolella. Että hiihdä siinä sitten. Luistelulatuja ne oli vanhoihin lapsuuden maisemiin (alla kuvia metsistä jossa pakolliset ala-asteen hiihtokisat on käyty vetämässä) saanut vedettyä, mutta pertsalatuja oli vaihtelevasti, aika paljon niitä sai itse raivata tai sitten vetää tasatyöntöä jossain ladunkaltaisessa jäätikössä.

Mutta niin, hiihtokilsoja siis kuitenkin sain ja yhteensä kolme lenkkiä tuli tehtyä. Enempäänkin ois loppuviikosta kerennyt mutta vesisade vesitti suunnitelmat. Lenkeistä yksi oli semmonen 9km aivan järjettömän paskassa säässä ja isossa vitutuksessa, kaks ihan kohtalaista about 18km lenkkiä ok olosuhteissa. Oli kyllä hienoa päästä hiihtämään ulos, on se fiilis vaan aivan eri kuin putkessa, harmi että sää ei sallinut enempää.

Kunnosta tässä vaiheessa sen verran, että ihan hyvä ja energinen olo oli noiden pisimpien lenkkien jälkeen, eli hyvin olisi voinut jatkaa ja nuo meni oikeestaan ilman taukoja. Eli paljon on tultu kunnossa ja tekniikassa eteenpäin viime keväästä, mutta selkeesti paljon vielä tehtävää! Nyt kun vaan sais plänit ja kelit kohdallaan, että miten hommaa sais vietyä tehokkaasti eteenpäin.  Two months to go.

Matkasuunitelma Keski-Ruotsiin on myös edistynyt hiukan, mutta siitä enemmän kun hommat tarkentuu. Nyt uudenvuoden juhlinnan viettoon, sukset jätän kotiin.

Lokamarras-treenit + muuta

Hyvää itsenäisyyspäivää. Muistan edellisiltä vuosilta kauniin itsenäisyyspäivän jossa tarvoimme jossain talvisessa miljöössä keskellä kinoksia hienossa pakkassäässä, mutta ei tänä vuonna, eipä tietenkään. Tätä mietiskelin tänään aamulla kun loskasateessa ajelin sysimustaa kehätietä pitkin jotta pääsisin sisälle hiihtämään. Mutta onneks on toi halli jotta saa edes vähän tuntumaa.

Ehkä muutama kommentti nyt fiiliksistä tuosta Kivikon hiihtohallista. Suoraan sanottuna välillä siellä on ollut kyllä aika hanurista hiihtää: rytmi rikkoontuu koko ajan (kääntelet ja vääntelet parinsadan metrin välein), latu on välillä ala-arvoinen, hyvästä luistosta ja pidosta on turha unelmoida. Olen hiihtänyt siellä semmosen kerran viikossa noin 1,5h ja mitään kovin pitkää matkaa tuossa ajassa ei pääse tuuppaamaan ja tuonkin vedon jälkeen on huomannut, että on toi hiihto kyllä raskasta hommaa ja vaatii aivan erityyppistä panostusta touhuun kun esim. juoksu. Kulutus ja lihasten rasitus aivan eri luokkaa, joten nyt on tärkeetä saada hiihtokilsoja alle jotta on edes jotain mahiksia selviytyä elossa tulevasta Ruattin reissusta parin kuukauden päästä.

Alla loka- ja marraskuun statsit treeneistä. Rikkonaista on kyllä tämä elämä taas ollut, aika terveenä oon pysynyt mutta duuni ja muut riennot vie aikaa ja intoa, joten aivan mitään huippu-urheilijan keskittynyttä elämää tässä ei pääse todellakaan viettämään. Eipä tossa mitään trendiä oikein ole, vihree on lenkit ja haaleen pinkki on punttitreenit ja harmaa joka iskee sisään marraskuun alusta on hiihto. Nyt lunta maahan, lenkit pois ja kaikki aika hiihtoon. That´s the plan, hallissa tai ulkona.

 
Alla vielä pakollinen fiiliskuva Kivikon hiihtohornankattilasta:

100 päivää starttiin!

Järjestävä seura lähestyi sähköpostilla tossa just jossa kertoiltiin kaikenlaista valmistautumisesta yms, mutta eniten mailissa kosketti otsikko, vain 100 päivää starttiin joten pikkuhiljaa mennään lähemmäs koko ajan...

Eikai tässä muuta, lueskelin tossa tuota Hevoskuuri-sivustoa (alalla pitempään olleet varmaan tunnistaa, mutta mulle uusi saitti) ja sinnehän alkaa tupsahteleen uutisia Vasaloppetista kun talvi lähestyy. Tosta tän vuoden kisasta ja muutakin infoa hommasta löytyy siis täältä. Koko viikko siis loppuunmyyty eli aika vidusti sakkia suksimassa. Pitäs tässä alkaa varmaan aika kovaa häkää miettimään, että miten tonne Keski-Ruotsiin oikein pääsee ja missä jalavapuun alla sitä joutuu nukkuun...

Ja sais sitä lunta tulla, kiitos. 

Tulikosketus lumen kanssa!

Muistaako joku vielä tämän? Tämähän oli sitä aikaa kun tässäkin blogissa vielä puhuttiin hiihdosta ja lumesta ja sen sellaisesta. Tuntuu, että noista ajoista on aika kauan, noihin aikoihin täytin muuten sen kolmekymmentä, eli ei siitä nyt nii kauaa voi olla... Eli vaikka pk-seudulla maa on mustana ja mittarissa on päivällä parhaimmillaan nyt marraskuussakin yli kahdeksan astetta, niin onneks etsivä voi lunta löytää keinotekoisesta ympäristöstä. Eli seuraavaksi sitten läpyskää pitkästä aikaa hiihtopuuhista.

Mutta homma näitten vehkeitten kanssa alkaa aina huollosta. Kävin tuossa maanantaina hakemassa vähän lisätarvikkeita kaupasta jotta kamat saisi kuosiin kesän jälkeen ja olihan se kyllä melkonen homma näin ensikertalaiselle. Kyllähän noita viime talvena tuli vähän huollettua ja puunattua, mutta nyt meni sitten hela setti pitoteipin vaihtoineen yms. Ei nyt sinäänsä ajallesesti hirvee homma, mutta ehkä lähinnä toi teipin vaihto ekaa kertaa oli sanotaanko aika sotkuinen/koskettava kokemus (liimatöhnää löytyy vieläkin varmaan jostain sormista...). Alla vielä kuva kamoista, seuraavat kuusi kuukautta nämä kamat viihtyy sitten jälleen auton perässä, mutta onpahan ne ainakin tikissä. Pitää muuten vielä vähän seurailla että menikö mun teippaukset & luistot ihan oppikirjan mukaan, eiköhän tuon ladulla viimeistään huomaa...

Sitten sitä hiihtoasiaa. Marraskuussa mennään kovaa hönkää ja lunta ei näy, joten onneksi pääkaupunkiseutulaiselle kuntohiihtäjälle löytyy kaupungin tarjoamana (tai no, sisäänpääsy maksaa reilun kympin...) vanha klassinen hiihtoputki jonne varsinaista hiihdon treeniputkea voi lähteä käynnistelemään. Tää oli mun eka kerta tässä fasiliteetissa ja pääosin ihan positiivinen fiilis jäi. Tilat on ok, sijainti ok (jos duunista lähtee suoraan, muuten vähän kaukana), mutta latujen kunto oli illasta vähän siinä ja siinä - aika sohjoinen meininki, aamusta varmaan parempi. Luisto ja pito oli molemmat aika nihkeessä, johtuen varmaan latujen kunnosta sekä ehkä väärästä suksivalinnasta, tuuppasin menemään teipatulla parilla, ens kerralla vois kokeilla että toimisko nollakelin suksi paremmin. Paikassa on siis -3 astetta ja lumi semmonen -1, joten nollakelin suksi vois toimia, testaamma sen.

Itse hiihtohan oli kyllä raskasta ku taivas. Perusideat oli hallussa, mutta kyllä tekniikan ja sujuvan etenemisen kanssa oli haasteita. Kunto loppu ja huomas, että töitä tuli tehtyä aivan väärillä paikoilla, joten back to basics tekniikan kanssa. Ehkä huomattavissa, että kunto ei ekana lopu vaan lihakset, joten oikean tekniikan kautta voittoon! Siinä sitä riittääkin tekemistä.

Summa summarum niiku tavataan sanoa: erittäin tärkeää polkaista hiihtoharjoittelu käyntiin ja tuolla putkessa pitäs päästä käymään vähintään kerran viikossa. Ja sais ne oikeetkin lumet tulla. Alla kuva ku pappa työntää hirveetä vauhtia pertsaa putkessa.

Tossa vielä toinen kuva hallista, kuvastahan tuli aika tuhnu mutta ei voi mittään, idea välittyy.

Päätavoite vajaan neljän kuukauden päässä... ohhoh. Ei muuta.

Syyseloa

Pienellä telakalla ollut jälleen ton puolimaratonin jälkeen tämä kirjoittelu ja näyttää tuo lokakuukin olevan kohta ohi, joten voisi olla aika summailla syyskuun treenejä... Aikalailla ton maratonin jälkeen koitti kiireiset ajat niin töiden kuin muidenkin viikonloppuporukoiden merkeissä, joten treenit on ollut hiukka vajaavaiset tässä jo reippaan kuukauden. No ehkä pari viimeistä viikkoa taas semmonen neljä kertaa viikko, mutta sitä ennen oli pari viikkoa aika hiljaiseloa. Ja tuo juoksu ehkä koki jonkintyyppisen inflaation puolikkaan jälkeen - selkeesti huomas, että kun oli tavoite ja tiesi että töitä pitää tehdä että sinne matkalle ei kuole niin jakso painaa meneen, mutta sen jälkeen taas vähän vähemmän motivaatiota. Semmosta kevyttä alle kymppiä ollu ohjelmassa nyt.

Tossa alla vielä statsit (käytetty aika per laji) syyskuulta ja kuten tosta nähdään, oli golf hyvin voimissaan vielä pohjolan syksyssä mutta nyt mailat on jo lyöty kesäteloille, forea huudellaan jälleen ens keväänä. Treenejä tuli syyskuun aikana 18 kertaa ja tuo sisältää sen puolimaratonin kans. Perussettinä näköjään oli että yks puntti per viikko, paljon golfia siellä täällä ja vaihtelevasti juoksua.

Mutta mutta, seuraavaks tavoitteena ois etsiä ne peltoset ja madshuuuussit ja mitä niitä olikaan tuolta vintiltä, lyödä ne autonperään ja suunnata kohti Kivikon hiihtohallia. Sen ku sais aikaseksi tässä seuraavien viikkojen aikana niin sais pyörimään tuon hiihtohomman. Jännä päästä taas kokeileen, että miten homma skulaa.

1.58.41

Otsikon lukema kertoo sen minkä pitää, mun aika puolimartsalta tänään oli yllättävän kova eli 1h 58min ja muutama hassu sekunti vielä päälle. Epäviralliseksi tavoitteeksihan laitoin tossa edellisessä postissa 2.10 joten sen ali mentiin niin että heilahti. Mutta ehkä toi kertoo enemmän siitä, että tää juoksu oli mulle ensimmäinen kestävyysurheilukoitos joten kunnosta ja kestävyydestä ei ollu oikeen mitään tarttumapintaa. Mutta silti tosi hyvät fiilikset tuosta ajasta jäi, which is nice.

Jos nyt otetaan lyhyesti vielä juoksun draaman kaari tähän: juoksua juonittiin ja se aloitettiinkin suunnitelmien mukaan vanhan ystäväni Teron kanssa, mutta jo kolmen kilsan kohdalle yhteisesti todettiin, että suunniteltu vauhti oli mulle vähän liian kova ja Terppa vanhana ja nykyisenäkin futaajana paineli menemään joten jäin työstään eteläisen Espoon maita ja mantuja yksin, mitä nyt muutama viis tuhatta muuta juoksijaa siinä vierellä. Mutta niin, otin taktiikaksi siinä kolmen kilsan kohdalla että tinttaan itseni parikymmenen metrin päähän kahden tunnin jäniksestä (joka siis juoksi ilmapallon kanssa, eli sitä oli hyvä seurata ja koko ajan tiesi että missä mennään ajan kanssa). Aika monesti varsinkin jälkimmäisellä puoliskolla tuntu, että vittu mä en vaan jaksa painaa meneen mutta sitten totesin, että jos päästän ton 2h jänösen kipittään karkuun niin homma on siinä. Eli siinä peesissä sitä paineltiin ja sitten jossain kun vajaat pari kilsaa oli jäljellä niin menin tosta sakista ohi ja yritin vaan jaksaa loppuun. Mitään hirveetä loppukiriä en todellakaan jaksanut, mutta erinomaista että sain puskettua alle 2h ton ajan.

Mitäs tosta muuta, sykkeet oli korkealla (170-190) melkeen koko juoksun ajan ja ensimmäisen kympin kohdalla tuntu, että kuinkakohan tätä jaksaa loppuun asti, mutta onneks jakso. Fiilikset heti juoksun jälkeen oli tietenkin euforiset, mutta en tiiä, oli tuo kyllä niin saatanan raskasta välillä, että aika paljon pitäs tapahtua että jaksas esim täysmaratonille lähtee. Jälkitunnelmat on aika väsyneet, jaloissa asiaankuuluvaa tönkköilyä ja huomaa, että energiaa on mennyt, ei paljon jaksa innostua. Ja olihan tuolla varpaissa muutama hiertymä ja sen sellasta, mutta ne kuulunee asiaan. Ja onneks tuo polvikin selvis ihan hyvin, kyllä kai sitä tuolla särki mutta ei sitä tainnu olla aikaa miettiä.

Ja tässä vielä todiste, että ainakin paikan päällä on oltu. Juoksija-erkillä oli lippis vinossa jo lähdössä.

Noniii, tämä oli syksyn päätapahtuma, sitten vaan ajatuksia ja treeniä kohti päätavoitetta eli maaliskuun hiihtoa! Stay tuned.